Marraskuun henkilöstöuutisia Metsän Woimalta
Vuonna 2024 Metsän Woiman tiimiin on rekrytoitu viisi uutta työntekijää. Uusia tiimiläisiä on liittynyt operatiivisiin rooleihin tukemaan Metsän Woiman kasvua, ja lisäksi kaksi uutta metsäasiantuntijaa
Toimitamme lämpö- ja voimalaitoksille kiinteitä polttoaineita Suomessa. Meillä on käytössämme useita eri toimitusketjuja ja tuotteita, jotka varmistavat käytännössä korkean toimitusvarmuuden. Toimitamme polttoaineet asiakkaan tarpeen ja tilauksen mukaan rekoilla kotimaasta ja tuonnista.
Vuonna 2024 Metsän Woiman tiimiin on rekrytoitu viisi uutta työntekijää. Uusia tiimiläisiä on liittynyt operatiivisiin rooleihin tukemaan Metsän Woiman kasvua, ja lisäksi kaksi uutta metsäasiantuntijaa
Metsän Woiman metsäjohtajana toimiva Heikki Vesteri on todellinen metsien kasvatti Pudasjärveltä, joka on äitinsä sanojen mukaisesti ”kahdeksan päivää viikossa metsässä”. Metsätöihin jo pienenä poikana Heikin
Metsän Woima sai mainion vahvistuksen hankintatiimiin Lounais-Hämeen ja Keski-Uudenmaan alueille, kun metsäasiantuntija Mika Lehtojärvi astui tiimiimme. Mika on bioenergia-alan konkari, jolla on hyvin pitkäaikainen kokemus
Metsän Woiman arvot ovat arvostus, luottamus ja aktiivisuus. Arvostus pitää sisällään kestävyyden eli vastuumme ympäristöstä, tulevista sukupolvista ja kestävästä liiketoiminnasta. Haluamme toimia paremman huomisen puolesta
Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin Metsän Woimalla. Henkilöstömäärä on kasvanut ja samalla olemme kirkastaneet vastuita talon sisällä. Metsän Woimalla jo pidempään yhtenä yrittäjistä toiminut Mari
Kokkolan Energia Oy ja Metsän Woima Oy ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen sopimuksen paikallisen metsäenergian hankinnasta. Sopimuksen mukaisesti Metsän Woima Oy hankkii Kokkolan Energialle metsäenergiapuuta ja -haketta
Helmikuun lopussa Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on johtanut energiamarkkinan ennennäkemättömään myllerrykseen niin Euroopassa kuin laajemmassa mittakaavassa. Käytännössä tuo hyökkäyssota johti siihen, että suuri määrä polttoaineista
Vuoden 2017 ystävänpäivänä patentti- ja rekisterihallitus (PRH) vastaanotti tiedot yrityksestä, joka tekisi asiantuntijatyötä metsän ja bioenergian parissa. Tuosta viikon päästä tiedot rekisteröityvät Kaupparekisterin tietokantaan –
Vuosi 2021 on ollut vauhdikas kasvun vuosi Metsän Woimalle. Haasteita ja mahdollisuuksia alalla on riittänyt. Muutosvauhti on ollut kiihtyvä ja energiarintamalla tapahtuu sekä idässä että
Metsän Woima Oy:n yrittäjät Juho Haukkala, Tomi Bremer ja Mari Koivisto on valittu Valtakunnallisiksi Vuoden Uusyrittäjiksi 2021. Yleisön suosikkina kilpailussa palkittiin taiteen verkkokauppa Taikon kaarinalainen
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä muutama vuosi sitten Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut
Metsän Woima Oy © 2024