Metsän Woiman toimitusjohtaja Juho Haukkala on vaatimaton pitkänmatkanjuoksija niin töissä kuin vapaalla.
Tie Metsävisailijasta metsäammattilaiseksi
Metsän Woiman perustajaa Juhoa voisi kuvailla sanoilla yritteliäs, sitkeä ja pitkäjännitteinen. Juhon ensikosketus työelämään tapahtui 11-vuotiaana rännihommissa isänsä yrityksessä. Juhon mukaan isä oli vaativa työnantaja, joka opetti nuorelle miehenalulle kuinka työtä pitää tehdä. Myöhemmät kesät kuluivat Myllyahon sahalla puun tuoksussa. Kenties jonkinlaisen kimmokkeen mäntykankaisen metsän ympärillä kasvanut Juho sai voitettuaan Metsävisan yläasteella vuonna 1998.
“Metsä ja talous ovat aina kiinnostaneet. Ehkä jopa sattumien kautta hakeuduin metsätieteelliseen Joensuun Yliopistoon. Bioenergia-ala kiinnosti opiskeluaikaan paljon. Opintojen jälkeen pääsin Biowatille töihin, josta opit lähtivät käytännöksi. Toimin aluksi kuljetusesimiehenä ja viimeisin hommani oli logistiikkapäällikkö. Yhdeksät YT-neuvottelut käytiin tuossa työssä ja lopulta tuli lappu kouraan. Tuntui myös että oppimiskäyrä laski kovasti ja työ oli asioiden toistoa. Lopulta irtisanominen pakotti tekemään muutoksen mielekkäämpään työhön”, tiivistää Juho aiempaa opiskelu- ja työuraa.
Ei koskaan yrittäjäksi
“Olen sanonut usein ystävilleni, että en koskaan ala yrittäjäksi. Yrittäjän poikana näin sen työmäärän mitä yrityksen pyörittäminen vaatii”, naurahtaa Juho.
Juhon yrittämisen alkutarina onkin tuon kommentin puitteissa hyvin mielenkiintoinen:
– 2016 joulukuussa, kun jäin Biowatilta pois, sain 4 työtarjousta eri firmoilta, mutta kenelläkään ei ollut tarjota täyttä päivää. Niinpä laitoin oman yrityksen pystyyn, jonka kautta lähdin tekemään noille yhtiöille asiantuntijatyötä. Hieman myöhemmin Tomppa ja Mari halusi tulla mukaan ja laitettiin hommaa kunnolla liikkeelle. Tehtiin yhdessä ensin kunnon strategiatyö – mietittiin mitä me osataan ja mihin maailma menee. Siitä se Metsän Woima lähti sitten kunnolla liikkeelle ja tässä sitä ollaan yrittäjänä.
Kuusi vuotta vauhtia ja oppia
Nyt Juho on yhdessä yhtiökumppaneiden kanssa pyörittänyt Metsän Woimaa reilut kuusi vuotta. Juhon mukaan vauhtia on ollut varmasti aivan riittävästi ja oppia on tullut uskomattoman paljon.
“Vaihtelua on ollut paljon, eikä tämä kyllä liian helppoa ole ollut. Nuoren Metsän Woiman matkalle on sattunut Korona-pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen aiheuttama energiakriisi sekä nopea korkotason nousu. Vaikka tämä ei ole helppoa ollut, niin onhan tämä ollut tosi mielekästä. Oon kyllä hyvillä fiiliksillä – meillä on niin huippu tiimi ja asiakkaat.”
Juho ei niin titteleistä välitä, mutta toimitusjohtajan hommat on Juhon vastuulla. Käytännössä Juhon työ on henkilöstöstä, taloudesta ja kokonaisuudesta vastaaminen operatiivisesti. Omistajan roolissa hallituksen puheenjohtajana Juhon tärkein rooli on varmistaa, että yrityksellä on oikea suunta ja tavoitteet pitkällä tähtäimellä. Hallitustyöosaamistaan Juho on kehittänyt Future Boardin jäsenenä ja käymällä HHJ-tutkinnon. Juho kokee tärkeänä, että hän huolehtii siitä, että oikea osaaminen on oikeassa paikassa ja jokainen henkilö on omalla vahvuus- eli mukavuusalueella.
“Konkreettisesti minun tehtävä on varmistaa, että jokaisella tiimin jäsenellä on mahdollisuus onnistua töissä joka päivä”
Työssä Juhoa motivoi se, että siinä ympäristössä missä toimii tulee näkemys mihin suuntaan haluaisi maailmaa muuttaa. Siihen kun saa tiimin mukaan ja pääsee maailmaa muuttamaan haluamaltaan osin, niin se tuntuu hyvältä. Ja tietenkin se, että pystyy ratkaisemaan asiakkaiden ongelmia ja asioita.
Metsän Woimassa ei ole tiukkaa hierarkiaa, vaikka selkeät roolit ja vastuut onkin. Tiimin jäsenet ovat kaikki samalla tasolla tiimissä. Johtamisessa Juho korostaa erityisesti yhteistä päättämistä, jokaisen arvostamista ja diversiteettiä. “Kun on tiimissä diversiteettiä, vaihtelevaa kokemusta, näkemystä ja kontakteja, saadaan parhaat päätökset aikaan”
Perhettä ja kestävyysurheilua
Monet varmasti miettivät, että millä kasvavan yrityksen kiireinen yrittäjä pitää akkunsa ladattuna ja elämän tasapainossa. Juhon vapaa-aika pysyy täytenä ja tekemistä riittää. Siitä huolen pitää vaimo, kaksi poikaa, labradorinnoutaja sekä saarimökki ja kestävyysurheilu – ystäviä ja läheisiä unohtamatta.
“Minulla kaikki vapaa-aika liittyy luonnossa liikkumiseen ja tekemiseen. Saarimökin hommat on minulle tosi mielekkäitä. Jatkuvasti siellä jotain tapahtuu ja rakennellaan. Se on minulle irtautumispaikka töistä ja kiireestä. Kriteereinä mökkipaikalle oli oma rauha ja kaunis maisema – ne siinä todella täyttyy.”
Juholle perhe on ajankäytöllisesti tärkeintä ja vapaa-aika pyöriikin perheen parissa. Juhon mukaan täytyy olla hyvä tasapaino työn, perheen kanssa olemisen ja liikkumisen välillä, jotta kotona ja työssä voi olla paras versio itsestään.
“Oon kyllä tosi kiitollinen perheen tuesta yrittämiselle. Koen isoa vastuuta koko porukasta nykyisellään työssä ja tuki kotoa on aivan keskeisen tärkeää. Olen saanut valtavasti tukea ja ymmärrystä nimenomaan vaimolta, pojiilta ja muilta läheisiltä tässä yrittämisen keskellä.”
Juhon pitkäjänteisyys ilmenee ehkäpä parhaiten hänen harrastuksissaan polkujuoksussa ja triathlonissa. Juho on kiertänyt eri polkujuoksu- ja triathlon-kilpailuja Suomessa hyvällä menestyksellä. Pitkät jopa satojen kilometrien kilpailut testaavat mieltä ja kehoa kunnolla.
“Kestävyysurheilu on minulle tärkeä harrastus. Se on pitkäjänteistä toimintaa, joka vaatii paljon harjoittelua, sitkeyttä ja toistoja. Pidän tuota pitkäjänteisyyttä itselleni ominaisena. Siinä on myös yhteys liiketoiminnan johtamiseen – samalla tavalla yritystoiminta on pitkäjänteistä toimintaa, joka vaatii lopulta paljon sitkeyttä, harjoittelua ja toistoa”, paaluttaa Juho ajatteluaan.