16 helmikuun, 2023

Henkilöstöuutisia Metsän Woimalta

Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin Metsän Woimalla. Henkilöstömäärä on kasvanut ja samalla olemme kirkastaneet vastuita talon sisällä. Metsän Woimalla jo pidempään yhtenä yrittäjistä toiminut Mari Koivisto on valittu yhtiön asiakkuusjohtajaksi. Mari siirtyy vastaamaan koko Suomen alueella lämpö- ja voimalaitos -asiakkaista sekä edelleen myös kiertotalousliiketoiminnasta.

Olemme kohtuullisen lyhyen ajan sisällä saaneet palkata myös yhdeksän kokenutta ja asiansa osaavaa metsäasiantuntijaa eri puolille Suomea.

”Olemme kiitollisia ja nöyrin mielin, että olemme saaneet tiimiin huippu-osaajia, jotka ovat omalla alueellaan luotettuja puun ostajia”, kommentoi rekrytointeja Metsän Woiman toimitusjohtaja Juho Haukkala ja jatkaa:

– Maantieteellinen kattavuus puun hankintaan meillä on nyt hyvä ja olemme suunnanneet hankintaa vain ja ainoastaan asiakastarpeiden mukaan. Pidän erittäin tärkeänä, että olemme löytäneet sellaisia henkilöitä, jotka todella sopivat meidän tiimiimme.

Teemme kattavammat henkilöesittelyt tulevaisuudessa, mutta haluamme kertoa jokaisesta uudesta metsäasiantuntijastamme muutaman sanasen:


Salosta käsin operoiva Tatjana on maa- ja metsätalouden tuntija. Suunnistaja on kartalla työssä ja vapaa-aikana. Hän löytää harvennuskohteesi ja etsii kanssasi yhdessä ratkaisut metsäomaisuutesi hoitoon.

 


Peter edustaa pitkän linjan metsäosaamista Kokkolasta. Olipa murteesi sitten suomi tai ruotsi, metsäasiasi hoituu Peteriltä.

 

 

Haukiputaalta tiimissämme oleva Jarkko taitaa myös ruotsin kielen. Hänellä on vahvaa metsäosaamista Perämeren rannikoilta Ranualle. Jarkko on erikoistunut metsien monimuotoisuuteen sekä riistan elinympäristöihin painottuvaan metsänhoitoon.

 

 

 

Juhan juuret ovat Kittilässä, mutta nykyisin hän on Ylitorniolla. Hän ”Hunteeraa” metsäasiasi sinun parhaaksesi. Pohjoisen metsien monipuolista osaamista.

 

 

Harri on oiva sekoitus savolaista syntyperää ja kantahämäläisyyttä – otappa tuosta selvää. Soita Harrille tai käy Tuuloksessa kahvilla, siitä se selviää. Saat vastaukset myös metsäasioihisi samalla lupsakkaasti.

 

Pudasjärveläinen Heikki on Koillismaan puunhankinnan erikoisosaaja. Olipa lunta metri tai puolitoista, tai jokunen sääski kesällä metsässä seurana, palstasi hakkuu- ja hoitotarpeet selviää, kun Heikille soitat.

 

 

Tuomo on keski-suomalainen moniosaaja. Hän taitaa, sekä selvittää metsäsi tarpeet ja mahdollisuudet että ”bitti poikettain”-ongelmat työyhteisössämme. Projekti- sekä järjestelmäosaajamme rautaisella osaamisella ja koulutustaidoilla suoraan Korpilahdelta.

 

 

Jari tuo taloon vahvaa metsäosaamista Napapiirin tuntumasta Rovaniemeltä. Olipa metsäkohteesi hehtaareita tai satoja, hän selvittää sekä kertoo mitä metsäsi parhaaksi pitäisi tehdä. Jos palstasi on laaja ja talvisen kaamospäivän pituus hiihtäen ei riitä, Lynx lähtee Jarin matkaan ja isokin kaira selviää päivässä.

 

 

Petri on pitkän linjan metsämies Pirkanmaalta. Hänellä on osaamista ja uskallusta vankalla kokemuksella, sekä reippaalla asenteella.

 

 

Kiinnostuitko? Me olemme erilaisia, olemme yksilöitä. Me olemme yksilöidemme muodostama tiimi. Arvostamme yritystämme, toisiamme, tekemistämme sekä asiakkaitamme metsän myyjästä tuotteemme loppukäyttäjään.

Haemme tiimiimme puunhankinnan osaajaa Itä-Uusimaa-Kymenlaakso-alueelle. Jos tunnistat itsessäsi samankaltaisuutta kanssamme, haluat oppia uutta ja saada vastuuta kykyjesi mukaan sekä rakentaa rooliasi jatkossa myös itse, ota yhteyttä Heikki Vesteriin.

Piditkö artikkelista? Jaa se myös muille!