Metsän Woiman metsäjohtajana toimiva Heikki Vesteri on todellinen metsien kasvatti Pudasjärveltä, joka on äitinsä sanojen mukaisesti ”kahdeksan päivää viikossa metsässä”.
Metsätöihin jo pienenä poikana
Heikin kanssa keskustellessa letkeä puheenparsi ja murre paljastavat, että nyt ollaan tekemisissä pohjoisen pojan kanssa. Heikki on maatilan poika Pudasjärven Jongunkylältä. Maatilan töihin ryhdyttiin Heikin lapsuusaikaan jo ennen kuin jalat ylsivät traktorin penkiltä polkimille. Niin teki myös Heikki. 10-vuotiaana hän aloitti metsätyöt, eikä ole niitä malttanut lopettaa vieläkään.
”Kyllä minulla elämä meni mehtään jo pahasena pentuna,” naurahtaa Heikki hyväntuulisena metsäuransa alulle.
Kylän seudun pojille tyypilliseen tapaan, myös Heikki suuntasi pakollisten koulujen jälkeen metsurikurssille Taivalkoskelle, josta tie vei Veitsiluoto Oy:lle (nykyinen Enso) metsurin hommiin.
”Taivalkosken ja Posion rajalla, kun hakattiin tielinjaa yli metrin hangessa ja aina kun yhden pöllin puun tyven sai lapioitua lumesta esiin ja kaadettua, kävi mielessä että muutakin voisi varmaan tehdä,” muistelee Heikki ajatuksia lisäkouluttautumisen tarpeesta.
Niinpä Heikin tie vei Rovaniemelle kouluun metsäpuolelle Pahtajalle, silloiselle metsätalousteknikkolinjalle, josta matka jatkui Metsähallituksen kautta kahdentoista vuoden ajaksi Pudasjärven metsänhoitoyhdistykselle, jossa hän vastasi mm.puunkorjuusta. Heikin yksi puutoimitusasiakkaista oli tuohon aikaan Pölkky Oy Kuusamosta, jonne hän päätyikin puunhankintaan töihin noin viiden vuoden ajaksi.
Pienen sivuloikan metsäalalta Heikki teki auttaessaan veljeään hänen maatalouden sukupolvenvaihdoksessa saamansa kotitilan lisäpeltojen raivauksessa, uuden “robottinavetan”, rakennustöissä sekä heidän kaivurifirmansa käytännön asioiden pyörittämisessä. Neljän vuoden tauon jälkeen metsäala taas houkutteli ja niinpä Heikki päätyi Biowatille energiapuuhommiin lähes 15-vuoden ajaksi. Tuolloin hän myös tutustui nykyisiin Metsän Woiman yrittäjiin kollegoina.
Yli 40 vuoden työkokemus täyteen käyttöön
Pitkän, lähes 40-vuotisen toimihenkilöuran Heikki oli laittamassa osaltaan pakettiin aikomuksenaan jäädä metsätilayrittäjäksi veljensä kanssa, kunnes Tomi Bremerin pitkä puhelu sai hänet toisiin ajatuksiin:
– Tomppa soitti todella pitkän puhelun, kun olin Kilpisjärvellä hiihtelemässä. Hän avasi kuvion, että pääsisin rakentamaan puunhankintaorganisaatiota puhtaalta pöydältä. Tavat ja ihmiset tunsinkin jo entuudestaan. Tuntui siltä että tässä vois jotakin tehdäkin.
Uusi työpaikka on todella ollut Heikin mieleen. Jatkuva kehitys ja uudet asiat pitävät mielen virkeänä ja työn mielekkäänä. Heikki pitää Metsän Woiman metsäjohtajan työtä kiinnostavana haasteena ja oman kokemuksen ulosmittaamisena.
”Intoa on niin kuin pikkupoikana, kun odotti joulupukkia. Koen, että 40-vuoden työkokemuksen myötä osaamiseni ja tietotaitoni ovat huipussaan – ne täytyy ulosmitata nyt, ennen kuin aika korjaa miehen.”
Äänestä voi todella kuulla Heikin valtavan palon metsiä ja metsäalaa kohtaan, sekä samalla hyvän fiiliksen, kun vielä työuran loppusuoralla pääsee vapaasti käyttämään koko vankaksi karttuneen kokemuksen, osaamisen sekä verkostot.
Aina metsissä niin töissä, kuin vapaalla
Heikki on siinä vaiheessa elämää, että omat kolme lasta ovat lentäneet jo maailmalle – kaksi heistä on Suomessa ja yksi asustaa Euroopassa. Uusperheessä lapsenlapsiakin on jo viisi ja niistä Heikin omia lapsenlapsia kolme. Perhe on Heikille tärkeä asia, mutta niin on myös metsä.
Suurimman osan vapaa-ajastaan hän tekee metsätöitä, metsästää, kalastaa ja vaeltelee tuntureilla. Metsästys on aiemmin ollut valtavan aktiivista, mutta nykyään Heikin sanojen mukaan harrastelua.
”Oon Metsän Woiman ainoa, jolla on karhuntalja seinällä ja kyllähän hirviäkin on tullut ammuttua toista sataa. Nykyään tulee hirvimetsällä käytyä satunnaisesti, ja muutenkin haulikko on metsällä matkassa enemmän rekvisiittana ja tunnelman luojana.”
Heikin vahva luontosuhde ja metsäsuhde näkyy ja kuuluu keskusteluissa vahvasti. Metsien kasvattina hän arvostaa ja kunnioittaa metsiä erittäin paljon.
”Mehtä on itelle ollut työkohde, harrastuskohde ja lepokohta. Mehtää pitää osata käyttää, säilyttää ja ennen kaikkea arvostaa,” valistaa Heikki ja jatkaa:
– Tuota yllä olevaa oon monessa paikassa alleviivannut. Mehtä on oikeasti virkistymis- ja rauhoittumispaikka. Sitä en koskaan tuu hyväksymään, että joku sanoo Euroopasta että mehtiä ette käytä. Suomalaiset on aina käyttäneet metsiä ja ne on aina olleet meidän turva: rahallisesti, teollisuudelle sekä piilo- ja rauhoittumispaikkana.
Heikin mukaan hänen työuraansa on motivoinut juuri se, että metsä on ollut aina läsnä. Mutta miten hän pääsee työajatuksistaan eroon kun sekä työ että harrastukset ovat kaikki metsässä?
”Moni nauraakin meille, kun aina kun vain päästään, painutaan Kilpisjärven tuntureille. Se on aivan mainio ja kaunis paikka. Siellä ei tarvitse koskaan miettiä, että tuleeko tuosta puusta 2 vai 3 tukkia, kun maasto on vain tundraa ja puutonta seutua. Muuten luonnossa kulkiessa tulee aina mietittyä metsää ja sen kuntoa, mutta Kilpisjärvi on siitä erilainen paikka, että siellä ei tule metsäasiat mieleen.”
Luonto on lähellä myös muissa metsien kasvatin harrastuksissa. Eräkämppä sijaitsee synnyinmaisemissa Pudasjärvellä, ja aina kun mahdollista matka suuntaa sinne. Kämppä sijaitsee paikassa, jossa nykyajan puhelin- ja tietoliikenneyhteydet eivät pelaa. Siellä luonto on läsnä ilman häiriötekijöitä. Miettikää, pakkaskuutamoilta, revontulet taivaalla ja saunan jälkeen jäähdyttely pihalla palavan tervastulen ääressä.
