11 lokakuun, 2022

Kotimaista puuraaka-ainetta asiakkaillemme

Helmikuun lopussa Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on johtanut energiamarkkinan ennennäkemättömään myllerrykseen niin Euroopassa kuin laajemmassa mittakaavassa. Käytännössä tuo hyökkäyssota johti siihen, että suuri määrä polttoaineista poistui lyhyessä hetkessä markkinasta ja Venäjän tuontitoimitukset pysähtyivät. Näin kävi tietenkin myös Metsän Woiman Venäjän tuonnin kanssa – toimituksemme Venäjältä ovat olleet kesästä asti kokonaan poikki. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on väärin ja täysin tuomittavaa. Toivomme ensisijassa rauhaa Ukrainaan ja hyvää yhteistyötä tulevaisuuteenkin.

Olemme myös todenneet, että energiamarkkinan ollessa sekaisin, se vaatii polttoaineen toimittajilta sekä lämpö- ja voimalaitoksilta kauaskatseisuutta ja samalla puolella pöytää istumista eli todellista yhteispeliä sekä näkemistä tämän kriisin yli. Olemme kiitollisia siitä, että asiakkaiden kanssa on ollut todella hyvä yhteistyö ratkoa näitä ongelmia, joita markkinoiden myllerrys on aiheuttanut.

 

Uusia panostuksia

Tilikautemme päättyi kesäkuun lopussa. Liikevaihtomme tilikaudelta päätyi hiukan alle 10 miljoonaan euroon. Taloudellinen tilamme onkin vakaa ja se mahdollistaa investoimisen Suomen puuhankintaan.

”Kevät sammuteltiin tulipaloja, loppukeväästä käytiin läpi tulevaa strategiaa ja päätettiin panostaa Suomen puuhankintaan. Markkinatilanne tukee nähdäksemme myös sitä nyt ja tulevaisuudessa”, kommentoi Metsän Woiman toimitusjohtaja Juho Haukkala.

Suomen puuhankinnan avaamiseksi palkkasimme Metsäjohtaja Heikki Vesterin, jolla on bioenergiahankinnasta Suomessa merkittävä kokemus ja asiantuntemus. Hän on ehdottomasti yksi parhaita tekijöitä ja osaajia tällä alalla. 

Juho on silminnähden innoissaan uudesta rekrytoinnista:

– On ilo toivottaa Heikki tervetulleeksi Metsän Woimaan ja osaksi sen johtoryhmää. Heikin rautainen kokemus tulee varmasti mahdollistamaan sen, että Metsän Woima voi jatkaa asiakkaillemme kotimaisten polttoaineiden toimittamista. Heikki on meille tuttu mies jo entuudestaan, sillä aiemminkin olemme olleet yhdessä rakentamassa Suomessa puunhankintaa.

”On hienoa päästä rakentamaan Metsän Woiman Suomen puunhankintaa ”tuttuun porukkaan”. Kuten edellä kerrotaan, omaamme pitkän yhteisen työhistorian aiemmilta vuosilta sekä tunnemme toistemme työtavat. Aikanaan haastavissakin olosuhteissa rakentunut keskinäinen luottamus antaa vahvan pohjan tulevalle yhteistyölle. Uskon, että yhteistyössä osaavan henkilöstömme, nykyisten ja kasvun myötä tulevien uusien yhteistyökumppaneidemme kanssa olemme tulevaisuudessa vahva ja ketterä puunhankkija”, kommentoi Heikki Vesteri

Heikin johdolla tulemme rakentamaan puunhankintaan uusia kumppanuuksia. Ole yhteyksissä yhteistyömahdollisuuksista Heikin kanssa:

Heikki Vesteri
Metsäjohtaja, Metsän Woima Oy
+358 50 309 7137
heikki.vesteri@metsanwoima.fi

Mikäli teillä on tarpeita erilaisille polttoaineratkaisuille, olkaa yhteyksisssä Juhoon tai Mariin:

Juho Haukkala
Toimitusjohtaja, Metsän Woima Oy
+358 50 578 0747
juho.haukkala@metsanwoima.fi

Tai

Mari Koivisto
Liiketoimintajohtaja, Metsän Woima Oy
+358 50 321 6200
mari.koivisto@metsanwoima.fi

Piditkö artikkelista? Jaa se myös muille!