Vuosi 2023 on ollut meille kasvun vuosi. Pandemian hiipuessa, Venäjän sodan jatkuessa Ukrainassa ja inflaation sekä korkotason nopeasti noustessa, toimintaympäristö on jatkunut tuulisena. Nämä vuodet ovat haastaneet kaikkia alan yrityksiä. Olemme kiitollisia siitä, että olemme voineet istua asiakkaidemme kanssa samalla puolella pöytää ja ratkoa haasteita yhdessä.
Metsän Woima on reagoinut maailman muutokseen ja suunnannut toimintaa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet hankintalähteissä. Sen seurauksena olemme panostaneet eniten puunhankintaan Suomessa. Olemme rekrytoineet uusia tekijöitä tiimiin ja vuoden lopussa meitä onkin 19 ammattilaista töissä ja maantieteellisesti katamme jo suuren osan Suomea, Kittilästä Hankoon. Olemme iloisia siitä, että olemme saaneet myös uusia asiakkaita ja yrittäjiä. Työtä on tehty paljon, mutta paljon on vielä tehtävää.
Muuttuvat ajat vaativat nopeaa reagointia ja hyvää yhteistyötä. Pidetään yhteydenpito tiiviinä jatkossakin. Joulumuistamiset olemme tehneet lahjoituksena Pelastakaa lapset -järjestölle.
Kiitos hyvästä yhteistyöstä,
Metsän Woiman tiimi