26 marraskuun, 2024

Marraskuun henkilöstöuutisia Metsän Woimalta

Vuonna 2024 Metsän Woiman tiimiin on rekrytoitu viisi uutta työntekijää. Uusia tiimiläisiä on liittynyt operatiivisiin rooleihin tukemaan Metsän Woiman kasvua, ja lisäksi kaksi uutta metsäasiantuntijaa on aloittanut Kymenlaakson sekä Varsinais-Suomen alueilla.

“Operatiivisella tasolla toimintamme on kehittynyt paljon tämän vuoden aikana. Tarvitsemme tiimiin vahvistusta tukemaan kentällä tehtyä työtä,” kertoo toimitusjohtaja Juho Haukkala.

Riikka Sakrelius

Riikka Sakrelius aloitti Metsän Woiman controllerin roolissa huhtikuussa. Koulutukseltaan hän on liiketalouden tradenomi ja suomen kielen maisteri, ja bioenergia-alalle hän päätyi sattumalta vuonna 2017, kun Lempäälän kunnan energiayhtiö haki taloushallinnon asiantuntijaa suuriin uusiutuvan energian investointeihin.

”Aiemman energia-alan kokemuksen myötä metsäalan termistö ja Metsän Woiman prosessit on ollut melko vaivatonta sisäistää. Työ on jo ylittänyt odotukset, ja ammatillisen kasvun mahdollisuuksia on Metsän Woimalla moneen suuntaan” hän kertoo ja lisää: ”Työilmapiiri on lämmin, välitön ja aidosti välittävä.”

Harri Laaksoharju

Harri Laaksoharju liittyi Metsän Woiman tiimiin toukokuussa logistiikkapäällikkönä Keski- ja Pohjois-Suomen alueilla.

Teemu Javanainen

Teemu Javanainen liittyi Metsän Woiman tiimiin heinäkuussa Kymenlaakson alueen metsäasiantuntijana. 2021 vuorotteluvapaalla ollessaan aiempi kiinnostus metsäalaan syveni niin, että hän päätti opiskella metsätalousinsinööriksi ja hakeutua alalle töihin.

Metsän Woimalla työskentely on sujunut hyvin, ja Teemu on päässyt nopeasti kiinni tehtäviinsä. Metsän Woima on vielä Kymenlaaksossa melko tuntematon toimija, ja Teemu on ollut aktiivisesti mukana yrityksen esittelyssä asiakkaille.

Teemu odottaa tulevilta kuukausilta kiireitä: “Uskon puukaupan vilkastuvan ja asiakaskunnan kasvavan, kun tieto uudesta toimijasta leviää.”

Christofer Westerback

Christofer Westerback on Varsinais-Suomen alueen vahvistus metsäkauppa-asioissa. Christofer on kokenut metsäalan ammattilainen. Metsätalousinsinööri Christofer on työskennellyt Metsäliitolla metsäasiantuntijana sekä metsävastaavana Söderlångvikin Kartanolla (Föreningen Konstsamfundet).

Metsän Woimalla Christofer arvostaa erityisesti työskentelyä aiempaa pienemmässä ja joustavammassa yrityksessä, jossa voi vaikuttaa enemmän omaan työhönsä ja yrityksen toimintaan. “Työympäristö Metsän Woimalla on todella hyvä – luottamus on vahvaa, ja tekemisen meininki on aitoa. Välitön ja avoin ilmapiiri tuo myös varmuutta siihen, että jokainen voi ottaa vastuuta ja tehdä parhaansa ilman turhaa byrokratiaa,” Christofer kertoo.

Jesse Sundelin

Jesse Sundelin on Metsän Woiman tuorein työntekijä. Jesse aloitti Metsän Woimalla operaatioasiantuntijana marraskuussa. Operaatioasiantuntijana Jessen tehtäviin kuuluvat pystykorjuun suunnittelu ja ohjaus sekä kehitystyö ja prosessien hallinta.

“Metsän Woima on vahvasti kasvava yritys, jossa on arvot kohdillaan. Halusin olla mukana tässä kasvussa ja päästä työskentelemään kokeneiden ammattilaisten kanssa. Tulevilta vuosilta odotan mahdollisuuksia kehittyä omassa roolissani ja kehittää operaatiopuolta jatkuvasti muuttuvalla alalla. Odotan myös yhteistyötä huipputiimin kanssa ja sitä, että voin omalla panoksellani vahvistaa yrityksen merkityksellistä päämäärää. On hienoa olla osa organisaatiota, joka tekee työtä kestävien arvojen ja positiivisen muutoksen puolesta,” Jesse summaa.

 

 

Piditkö artikkelista? Jaa se myös muille!