Metsän Woiman controller Riikka Sakrelius on rakentanut uransa vahvuuksiensa varaan: loogiseen päättelyyn, tarkkuuteen ja kykyyn jäsentää tietoa. Tätä osaamista ovat vahvistaneet liiketalouden ja suomen kielen opinnot. Controllerina Riikka varmistaa yrityksen talouslukujen oikeellisuuden ja muuttaa datan ymmärrettäväksi tiedoksi päätöksenteon tueksi.
Riikan koulutustausta on monipuolinen. Hän valmistui liiketalouden tradenomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 ja filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2017 pääaineenaan suomen kieli. Opiskeluvuosina mahdollisia urapolkuja oli useita: suomi toisena kielenä -opettaja, äidinkielen opettaja, kääntäjä, talousviestinnän ammattilainen tai liiketalouden asiantuntija.
Lopulta palaset loksahtivat kohdalleen, kun Riikka tunnisti, millaisessa tekemisessä hän on parhaimmillaan: ”Parhaimmillani ja omimmillani olen tarkkuutta ja päättelykykyä vaativan tekemisen äärellä. Minulle on luontevaa käsitellä ja jalostaa materiaalia helposti tulkittavaan muotoon – oli kyse sitten numeroiden tai sanojen pyörittelystä ja asettelusta paikoilleen.”
Riikan ura alkoi nuorena asiakaspalvelun kesätöistä, muun muassa mansikanmyyjänä, bingoemäntänä ja kaupan kassalla. Vähitellen suunta alkoi kääntyä kohti taloushallintoa. Ensimmäinen pidempi työsuhde urheilutarvikeliikkeen taloushallinnon assistenttina sytytti pysyvän kiinnostuksen alaa kohtaan. Työ toi kokemusta muun muassa osto- ja myyntireskontran hoidosta.
Energia-ala tuntui heti omalta
Toinen merkittävä askel oli siirtyminen kuntaomisteiseen energiayhtiöön taloushallinnon ja viestinnän asiantuntijaksi. Riikka vastasi muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön tukeman mittavan uusiutuvan energian investointihankkeen projektikirjanpidosta, seurannasta ja raportoinnista.
”Ajauduin energia-alalle sattumalta, mutta koin sen heti omakseni”, Riikka kertoo. Hänen mukaansa energia-ala on kiehtova, koska se on ”ymmärrettävää, loogista ja konkreettista”. Riikan ydinosaaminen on taloushallinnossa, mutta myös metsäala on osoittautunut kiinnostavaksi. Siihen perehtyminen on syventänyt ymmärrystä liiketoiminnasta ja tehnyt työstä entistä mielekkäämpää.
Metsän Woimalla odottivat monipuolinen rooli ja vahva yhteishenki
Riikka huomasi Metsän Woiman controllerin hakuilmoituksen keväällä 2024 etsiessään uusia etenemismahdollisuuksia. Metsän Woimassa Riikkaa kiinnostivat energia-ala sekä mahdollisuus päästä monipuoliseen ja kehittyvään taloushallinnon rooliin.
Yksi asia on ilahduttanut Riikkaa Metsän Woimalla erityisesti: perhemyönteisyys. Kun hän aloitti työt muutaman vuoden vanhempainvapaan jälkeen, vastaanotto teki vaikutuksen. Alusta asti hänelle välittyi tunne, että työnantajan joustoon ja tukeen voi luottaa. ”Metsän Woimalla tehtiin heti selväksi, että perhe on kaikkein tärkein ja tulee aina ensin. Työ on vain työtä – tärkein tapahtuu sen ulkopuolella.” Riikan mukaan ajatus ei ole jäänyt vain puheeksi, vaan näkyy myös arjen johtamisessa.

Riikan lapset tutustuvat akvaariossa luonnon ihmeisiin.
Riikka työskentelee Metsän Woimalla nyt kolmatta vuotta, ja hänen vastuunsa on kasvanut merkittävästi. ”Olen saanut lisää vastuuta, ja työ on kasvanut monipuolisemmaksi ja haastavammaksi. Sen ansiosta työ on yhä mielenkiintoista ja innostavaa”, hän kuvaa. Riikka kokee, että hänen tulevaisuuden toiveitaan kuunnellaan aktiivisesti. Juuri nyt hän näkee voivansa tuoda eniten arvoa kehittämällä ja tehostamalla taloushallinnon prosesseja, esimerkiksi tekoälyä hyödyntämällä.
Myös yrityksen keskustelukulttuuri saa Riikalta kiitosta: ”Jaamme yhteisissä viikkopalavereissa niin kollegoiden ilot, surut, harmit kuin onnistumiset.” Vahvaa yhteishenkeä ylläpidetään viikoittaisilla etäkahvipalavereilla sekä kahdesti vuodessa järjestettävillä tapaamisilla. Henkilöstöä on etelästä pohjoiseen, joten yhteiset hetket ovat tärkeitä. ”Viihdyn Metsän Woimalla hyvin ja koen, että saan tehdä täällä merkityksellistä työtä”, Riikka sanoo.
Perhe, musiikki ja luova tekeminen tuovat vastapainoa työlle
Työn vastapainona Riikka viettää paljon aikaa puolisonsa ja 3- ja 5-vuotiaiden poikiensa kanssa. Oman ajan harrastuksiin kuuluvat kuorolaulu ja tanssi. Näiden lisäksi hän nauttii pakopeleistä, pianon soittamisesta, palapelien tekemisestä, pihalla hääräämisestä ja kodin sisustamisesta. Ruuanlaitto ja leipominen ovat Riikalle mieluisia hetkiä – joko yhdessä lasten kanssa tai rauhassa äänikirjaa kuunnellen.